maanantai 16. marraskuuta 2015

Maanantai alkoi ikävästi mummo sairaalassa kovan huimauksen takia tutkivat  hänen päänsä ja korvansa. Minulla iho-oireet helpottaa kotikonstit auttaa kortisonia ihoon jota laimennan perusvoiteella, eli en soita lääkärille. 11 päivää sytostaateista ja paha mahku suussa alkaa helpottaa niin kuin muutkin suuoireet. Verta toki tuli nenästä aamusella.
Kun olen miettinyt miten tämä minun ns. syöpärinta on käyttäytynyt elämäni aikana niin siinä on ollut iso paise sisällä olisinko ollut 13 vuotias silloin. Nännistä poistettiin punainen nappula n. 25 vuotta sitten ja rinta on muutenkin ollut herkkä kaikille kuten kylmälle.  Lapsena yksi poika  (Niskasen Pekka) potkaisi siihen ja sen muistan että se koski ja oli kipeä pitkään enkä uskaltanut sanoa vanhemmille mitään koko asiasta.
Olen tässä syksyn aikana katsellut netistä kuvia naisista, joille on tehty rinnan poisto ja säästävä leikkaus rintoihin ja nyt ne  näyttää minusta jopa kauniilta eli kauneus on katsojan silmissä. Omiani ole hirveästi ihaillut mutta olen armollinen itselleni ja varmaan tulen leikkauksen hyväksymään joskus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti